On taas aika antaa kesäkuun lisälannoitus kasveille, joille ei riitä kevätlannoitus. Kuun vaihekin on siihen sopiva. Eli ryhmäruusut, jaloruusut ja maanpeiteruusut sekä isokukalliset kärhöt vaativat lannoitusta näin kesälläkin, jotta jaksavat tehdä uusia kukkia. Perunalle sen sijaan taitaa riittää kevätlannoitus, ja multaaminen.
Siirtonurmikon kesälannoitus…

Siirtonurmikko vaatii kesällä lisää lannoitetta, jotta se pysyy tuuheana ja rikkaruohottomana. Joten lannoitin suloisen ihanan siirtonurmikkoni. Tällä kertaa käytin verijauhoa, mikä on loistava erikoislannoite.
Altakastelevat parvekelaatikot…

Ihan varmuuden vuoksi tyhjensin näiden altakastelevien parvekelaatikoiden vesisäiliötä. Se on helppoa, koska laatikoiden sivuissa on ylivuotoreiät. Näissä kukat on vasta istutettuja ja minulle uusia, enkä ole ihan varma kestävätkö rankkasateiden jäljiltä märkää multaa pitkään. Parempi pelata varman päälle
Talvetetut ruostekukat ja kylvetyt värinokkoset…

Kellarissa talvetetut ruostekukat ovat kasvattaneet jo pitkät lehdet. Ne istutettiin samaan ruukkuun keväällä kylvettyjen värinokkosten kanssa. Saa nähdä, miten viihtyvät keskenään ja millaiseksi kasvavat kesän mittaan. Viime vuodesta viisastuneena, ruukku on nyt täydessä auringossa.
Etanaesteen uusi käsittely….

Sateet ja maasta roiskunut multa olivat tehneet tehtävänsä etanaesteelle, joten sivelin sen uudelleen Koivuterva hajustemaalilla. Sain purkit testaukseen, meillä kun on niitä espanjansiruetanoita. Nyt tuli niin tahmea estenauha, ettei etanat pääse siitä yli. Tämä oli vasta toinen käsittelykerta tänä kesänä. Meillä onkin ollut hurjan pitkä sateeton jakso.
Pika-arvonta…
Toukokuussa uuteen multaan istutetut kesäkukat alkavat kaivata jo lisälannoitusta. Joten laitan pika-arvonnan siihen liittyen.

Palkintoja on kaksi. Kummassakin on Biolanin Yrtti-lannos ja Amppelilannos -rasiat. Lannoitteet ovat luomua eli käyvät syötävillekin kasveille. Ne painetaan multaan piiloon ja pakkauksessa lukee annosteluohjeet. Palkinnot lahjoitti Biolan.
Arvontaan osallistut…
- jättämällä kommentin tähän postaukseen… ”Lannoitatko kesäkukkia kastelulannoitteella vai lannoitepuikoilla, vai jollain muulla tapaa? ”
- kommentoitaessa järjestelmä kysyy aina sähköpostiosoitteen. Ilmoitan voitosta siihen osoitteeseen. Sähköpostiosoite ei tule blogiin näkyviin.
- voittajan tulee vastata voittoilmoitukseen ja siten hyväksyä voittonsa viikon sisällä. Jos sähköpostivastausta ei tule, lannospakkaussetti arvotaan uudelleen vastanneiden kesken.
Arvonta suoritetaan ma 27.6.2016 klo 21.00.
Onnea arvontaan!
Kesäterveisin Sari
Ps. vielä ehtii osallistua myös pääsylippuarvontaan Bloggaajapäivälle Seinäjoen asuntomessuille, klik